Termit tutuiksi: neulontasanasto
Jokainen meistä aloittaa neulomisen ensin nollasta. Joskus taas vuosien tauko tekee sen, että vanhat opit ovat karanneet kuin lankakerä sohvan alle. Tervetuloa oppimaan, muistamaan ja oivaltamaan uudelleen!
Ainaoikeinneule
Ainaoikeinneuleessa yksi aaltomainen harjanne vastaa kahta kerrosta.
Kerros

Pitkät puikot

Pyöröpuikot

Nimensä mukaisesti pyöröpuikot on tarkoitettu pyöröneuleen eli suljetun neuleen tekemiseen. Pyöröpuikoissa kahta terävää puikkoa yhdistää kaapeli, jota pitkin silmukat liukuvat työn edetessä.
Pyöröneule

Kapea pyöröneule neulotaan sukkapuikoilla. Leveä pyöröneule neulotaan pyöröpuikoilla. Silloin työhön mahtuu enemmän silmukoita eivätkä karkaa sukkapuikkojen päistä.
Rivi

Jos neulot tasoneuletta, kuljet edestakaisin. Yksi matka puikon alusta loppuun on rivi. Kuvittele vaikka tuolirivi elokuvateatteriin.
Jos neulot pyöröneuletta, yksi rivi on koko kierros ympäri. Aivan kuin on urheilukentällä yksi ratakierros.
Silmukan osat

Silmukan etu- ja takareuna on helppo erottaa silloin, kun silmukka on puikolla: edessä on etureuna ja takareuna jää puikon taakse.
Valmiissa silmukassa etureuna on oikealla ja takareuna vasemmalla. Silmukoiden väliin jäävää lanka on nimeltään pohjukka tai pohjukkalanka.
Huomaa: teen kuvassa 2 oikein yhteen -kavennusta. Siinä kaksi silmukkaa neulotaan oikein yhteen.
Sukkapuikot

Kissani Justus on sitä mieltä, että sukkapuikot sopivat mainiosti myös leikkimiseen. Otan kuitenkin aina terävät puikot pois kissoilta.
Tasoneule

Tasoneule tarkoittaa neuletta, joka neulotaan puikoilla edestakaisin.
Ensin neulotaan oikean puolen kerros → sitten työ käännetään → neulotaan nurjan puolen kerros → käännetään taas oikea puoli neulottavaksi. Työstä muodostuu suora, tasainen kappale, kuten kaulahuivi tai puseron etu- tai takakappale.
Tasoneuleeseen muodostuu aina kaksi reunaa. Yleensä tasoneule neulotaan kahdella puikolla, mutta leveisiin töihin voi käyttää myös pitkiä pyöröpuikkoja.
Työ, neuletyö

Sana "työ" tarkoittaa juuri sitä neuletta, jota olet neulomassa. Ohjeessa voi lukea esimerkiksi näin: "Käännä työn nurja puoli näkyviin." tai "Työ neulotaan kokonaan kaksinkertaisella langalla."
Tiesitkö, että ajatuksiani neulomisesta ja käsitöistä voit lukea Selkosilmukoiden blogista.
Blogi
Näytä kaikki-
Luovuus parantaa aivoterveyttä
Luovat harrastukset ja opiskelu parantavat aivoterveyttä. Luova tekeminen ei kuitenkaan ole vain suoritus, vaan se on mielestäni mahdollisuus elää koko keholla, mielellä ja sydämellä. Tiivistin sinulle uutta tietoa tutkimuksista, jotka...

-
Viime hetken joululahjavinkkejä ja uusi sanasto...
Vuosi kääriytyy pehmeään pimeyteensä ja kutsuu pysähtymään hetkeen, jossa lämmin kahvikuppi, villasukat ja hiljaisuus saavat ajatukset asettumaan. Joulurauhaa tuo iloinen yhdessäolo ja myös onnistuneet lahjat. Uusi neulontasanasto täydentyy samaan tahtiin...

Mitä selkokielinen neuleohje tarkoittaa?
Mitä hyötyä sinulle voi olla selkokielisistä neuleohjeista? Haluaisitko neuloa ilman että sinun täytyy tulkita käsityösanastoa kuin vierasta kieltä? Lue lisää Selkosilmukat-neuleohjeista, jotka auttavat sinua eteenpäin kuin ystävä, joka istuu vieressä...
3 kommenttiaMitä selkokielinen neuleohje tarkoittaa?

3 kommenttia