Mitä tekee neulesuunnittelija keskikesän helteellä?
Suomen kesä on lyhyt, mutta tänä vuonna erityisen lämmin. Valoa riittää ja luonnonkukat ovat hehkeimmillään. Lintujen ja eläinten poikaset aloittelevat elämäänsä tarmokkain siivin ja askelin. Kasvaa pitää nopeasti ennen kuin syksy saapuu ja talvi yllättää!
Mutta mitä tekee neulesuunnittelija näillä helteillä? Esimerkiksi joulutossuja! Suunnittelijan on oltava vähintään puoli vuotta edellä normaalista aikataulusta, jotta ohjeet ehtivät lehtiin ja verkkokauppaan. Niinpä istun varjossa pihlajan alla ja väännän hikisin käsin villalangasta mallitilkkuja. Välillä on vähän vaikeaa päästä oikeaan fiilikseen: lanka liikkuu nihkeästi puikoilla ja paarmat pörräävät ympärillä sopivaa kohtaa ihosta etsien.
Mutta ulkoilmakonttori on vallan mainio! Samalla voin seurata kauempaa ristisorsanpoikasten touhuja "Vasalan vesipuistossa". Orvot poikaset ovat olleet hoidossani jo yli kuukauden. He pääsevät vapaiksi eli takaisin merenrantaan, kunhan osaavat lentää. Sitä odotellessa he peuhaavat lasten uima-altaassa ja napsivat ruokaa nurmikolta ja vedestä. He loikoilevat päiväunet kylki kyljessä, mutta kun ilmestyn aitauksen viereen ruokakipon kanssa, räpylät saavat vauhtia ja alkaa armoton sirkutus.
Vapaaehtoistyö luonnoneläinten hoitajana vaatii, mutta myös antaa paljon. Tärkeintä on aina muistaa, että eläimet palavat luontoon eivätkä siksi saa kesyyntyä. Niinpä lepertelen heillekin vain mielessäni ja lähestyn ainoastaan ruokinnan, siivouksen ja mahdollisen sairaanhoidon yhteydessä. Muuten he saavat olla ihan omillaan.
Mainio esimerkki terveestä villiydestä oli kuvan orpo ketunpoikanen. Hänen veikeän ja lempeän katseensa taakse kätkeytyi oikea sähikäinen! Häkistä en saanut ruokakippoja pois muuten kuin pitkillä tarttumapihdeillä - ja nekin saivat maistaa terävää ketunhammasta. Kun koitti aika siirtyä suurempaan kettutarhaan lajitovereiden luo, piti minun suojautua toppatakilla ja paksuilla hanskoilla ja pyydystää pikkukettu paksun täkin avulla. Kuljetusboksi köytettiin varalta joka suunnasta ja sitten kettu lähti autokyydillä kohti Etelä-Suomea. Sieltä hän pääsee syksyllä vapaaksi luontoon yhdessä kavereidensa kanssa. Olen varma, että hän tulee pärjäämään hyvin.
Nyt sitten takaisin neuleisiin. Sain juuri idean. Täytyyhän tämänkin pienen ketun kunniaksi joku neule suunnitella! Ketunoranssia lankaa, ja valkoista. Ehkäpä paksu pipo ja kaulahuivi? Tiedän jo neuleelle nimen: Ketunjäljet. Ne kun ovat vuosien varrella tassutelleet sydämeeni muidenkin orpojen pikkukettujen myötä.
